Vahvat brändit ja konseptit syntyvät omaperäisestä ajattelusta. Hansdotterin creative Miikka Rusi hakee tiedonpalasia, karttelee ilmiselvää ja pitää kuuloa tärkeimpänä aistinaan.
Kun Miikka aloitti Hansdotterissa harjoittelijana pari vuotta sitten, vastassa oli kiinnostava työ ja tiimi, johon alan opiskelijan oli helppo kotiutua.
– Jo ensimmäisellä harjoitteluviikolla eräs kuvaaja varoitteli, että kymmenen vuoden päästä huomaat olevasi vielä täällä. Kuherruskuukausi on ohi, mutta edelleen tuntuu, että Hansdotterin tiiviissä työyhteisössä on kiva olla.
Nyt opinnot ovat loppusuoralla, tittelinä creative ja työmotivaatio korkealla: On erilaisia, kiinnostavia ja mukavia asiakkaita. On ajatusta vaativa ja vaihteleva työ, jossa saa hyödyntää omia vahvuuksiaan. On myös tiimi, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
– Meillä tontit ovat laajoja. Itse teen asiakaslehtiä, brändiuudistuksia ja sisältöjä verkkoon sekä someen. Autan myös strategisessa suunnittelussa, konseptoinnissa ja kaikessa siltä väliltä.
Monipuolisuus tuo Miikan työpäiviin suurta vaihtelua. Myös asiakkaita on monilta eri sektoreilta ja toimialoilta ja heillä on keskenään toisistaan poikkeavia tarpeita.
– Jo aikaisemmin toimittajahommissa tykästyin siihen, ettei koskaan tarvinnut tehdä kahta samanlaista juttua tai työpäivää. Siitä pidän myös mainosalalla.
On ajatusta vaativa ja vaihteleva työ, jossa saa hyödyntää omia vahvuuksiaan. On myös tiimi, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Turhasta tulee tarpeellista
Miikalle on ominaista loputon uteliaisuus, joka näkyy suhtautumisessa työhön ja elämään yleensä.
– Se on elämänasenne, joka tuottaa etsimisen ja löytämisen riemua. Pyrin aina menemään ilmiselvyyksien taakse ja löytämään ympäriltäni kiinnostavia pieniä juttuja ja pitämään yllä lapsenomaista uteliasta asennetta.
– Monia duunejani yhdistää se, että ennen kuin teen yhtään mitään, yhtään viivaa paperiin, minulla on suuri tarve rauhassa selvittää ja taustoittaa asiaa. Ensin perehdyn huolellisesti asiaan, kunnes tulee sellainen olo, että tiedän siitä tarpeeksi. Se antaa varmuutta, etten sano asioista samalla tavalla kuin muut.
Laaja-alaisuutensa ansiosta hän tulee keräilleeksi mieleensä monenlaisia tiedonpalasia.
– Minulla jää mieleen vähän oudot ja turhatkin asiat. Joku voisi ajatella, että se on hyödytöntä yleistietoa, mutta jos asioita ajattelee välittömän hyödyn kautta, se kaventaa näkökulmaa turhaan. Ja toisaalta, sitä mikä oikeasti on hyödyllistä, ei välttämättä etukäteen tiedä tai osaa mitata.
On ajatusharha, että monimutkaisten asioiden ja lauseiden kirjoittaminen olisi monimutkaista.
Yksinkertainen on monimutkaista
Kirjoittajana Miikka luottaa yksinkertaisuuteen. Teksti on tehokasta silloin, kun yksinkertainen tapa sanoa herättää mahdollisimman rikkaita mielikuvia ja assosiaatioita.
– On ajatusharha, että monimutkaisten asioiden ja lauseiden kirjoittaminen olisi monimutkaista. Sellaista pystyy tuottamaan helposti. Hankalaa on kirjoittaa virtaviivaista ja kaunista tekstiä, jossa ei ole yhtään ylimääräistä.
Hyvässä tekstissä asioiden väliset yhteydet ovat ymmärrettäviä ja abstraktit asiat havainnollisia.
– Itse olen tyytyväinen, kun olen saanut tehtyä selkeää jostakin, joka on vaikuttanut vaikealta tai kiinnostavaa jostakin, joka on vaikuttanut tylsältä.
Yksi oma erikoisuuteni on, että olen valtavan kiinnostunut suomalaisen musiikin historiasta.
Unohdetut heräävät eloon
Musiikin kuunteleminen, levyjen keräily ja keikoilla käyminen ovat Miikalle intohimo, joka on aina läsnä. Myös töitä tehdessä hänellä on usein kuulokkeet päässä.
– Musiikki on minulle koko elämän mittainen punainen lanka. Jostakin varhaisesta teini-iästä lähtien olen ollut ihan holtiton musiikin kuuntelija, lähes ongelmatapaus.
Kun elämä koronan jälkeen palaa uomiinsa, Miikan voi löytää DJ-keikalta Turusta vaikka Bar Ö:stä, Ricasta tai Kakolanruususta. Usein levyllä soi suomalaisen iskelmän kätketyimpiä helmiä, kuten suomalaista bossa novaa tai soulia.
– Jokaiselle DJ:lle muodostuvat omat rakkaimmat genret, vuosiluvut, levy-yhtiöt ja artistit. Yksi oma erikoisuuteni on, että olen valtavan kiinnostunut suomalaisen musiikin historiasta.
Tarkat korvat ja kuunteleminen ovat DJ:lle olennaisen tärkeitä, mutta Miikan mukaan myös copywriterinä hänelle tärkein aisti on kuulo.
– Pidän ihmisten kuuntelemisesta ja siitä, että löydän heidän sanomastaan olennaisen. Se, että asiakas on tyytyväinen, vaatii usein, että on osannut kuunnella ja ymmärtää ongelman oikein ja usein myös oivaltaa sanotun takaa jotakin, joka on se todellinen tarve.
Teksti: Eila Hannula