Hansdotter_joululahja

Maailman onnellisimman maan joulu

Suomi rankattiin maaliskuussa julkaistussa YK:n onnellisuusraportissa kolmatta vuotta peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Ja uskomatonta mutta totta, YLEn uunituore tutkimus kertoo suomalaisten onnellisuuden kasvaneen entisestään koronan aikana.

Näin joulun alla on hyvä tiedostaa, että onnellisuus ei meilläkään yllä kaikkialle. Viime vuonna Suomessa tehtiin yli 85 000 lastensuojeluilmoitusta ja kodin ulkopuolelle oli vuoden aikana sijoitettuna kaikkiaan miltei 19 000 lasta ja nuorta.

Monelle lapselle ja nuorelle rakastava sijaiskoti voi olla käänteentekevä ponnistuslauta kohti turvatumpaa elämää. Tänä vuonna me Hansdotterissa halusimme osaltamme tukea Lapselle Koti Oy:n toimintaa antamalla osan heille tekemästämme työstä veloituksetta. Lapselle Koti tekee tärkeää työtä toimimalla perhehoidon ja tukiperhetoiminnan kehittäjänä Suomessa. Organisaation toimintaan kuuluu sijaisperheiden rekrytointi, koulutus ja työnohjaus sekä tuki koko sijoituksen ajan.  

Toivotamme pienen tukemme myötä hyvää joulua kaikille lapsille ja heidän turvanaan oleville aikuisille.

Toivotamme pienen tukemme myötä hyvää joulua kaikille lapsille ja heidän turvanaan oleville aikuisille. Ja toivomme hyvää uutta vuotta myös Lapselle Kodin lämminhenkiselle tiimille.

Rakasta
3
Loading...
Jaa